Hinta 28,90 €
Merinopipo on loistava valinta talven pakkaskeleille. Materiaalina 100 % villaa, joten hengittää hyvin ja pitää pään lämpimänä.
Ponnaripipossa on nimensä mukaan huomioitu pitkien hiusten ongelma, jonka vuoksi yleensä pipoihin jää paksu mohkura piilottaessa ponnarin/ nutturan. Ponnaripipo on päälaelta helposti avattavissa, jolloin hiukset saadaan pipon ulkopuolelle. Näin pipo pysyy myös napakammin päässä. Kierteiden avulla pipo myös sulkeutuu, kun ominaisuutta ei tarvita.
Hengittävyytensä vuoksi sopii myös nolla keleille, eikä tällöinkään kovin herkästi hiosta.
Merinovilla itsessään on hyvin pehmeää ja normaalia villaa huomattavasti paremmin siedettyä ihoa vasten, joten ei myöskään kutita kovin herkästi.
Villan loistaviin ominaisuuksiin kuuluu myös se, että vaatii pesua huomattavasti harvemmin, kuin monet kangas kollegansa. Usein riittää pelkkä tuuletus, ja villatuote on jälleen valmiina menoon.
Mikäli kuitenkin tarvitaan esimerkiksi tahrojen vuoksi pesua, suosittelen käsinpesua, tai villapesuohjelmaa koneessa.
Käyttämämme merinovilla on mulesing vapaata.
Yli 75 € tilaukset kulkevat ilman toimituskuluja. Alle tämän jäävistä veloitetaan 4,95 €.
Tilaukset toimitetaan pääasiallisesti xxs-pakettina suoraan postilaatikkoon, jollei tilaus edellytä suurempaa pakettikokoa.
Verkkokaupan toimitusehdot
Voimassa 1.3.2016 alkaen
Yleistä verkkokaupasta
Verkkokaupan tuotteita myy Iidale (T:mi Katja Kurjenmaa 2003541-1) myymme tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille Suomeen. Pidätämme oikeuden hintojen ja postikulujen muutoksiin.
Tilaaminen
Tuotteet tilataan pääsääntöisesti internetin välityksellä osoitteesta www.iidale.fi ostoskorin kautta.
Kaikki tilaukset vahvistetaan sähköpostilla, jossa ilmoitetaan tilauksen hinta, toimituskulut sekä tilatut tuotteet. Tilausvahvistuksen saaminen edellyttää sähköpostiosoitteen ilmoittamista tilauksen yhteydessä.
Asiakas sitoutuu jokaisen tilauksen yhteydessä voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Tilausvahvistus
Lähetämme sähköpostitse tilausvahvistuksen, josta näet:
pankkitilinumeromme
laskun loppusumman
Sivuillamme olevan käyttäjätilin kautta voit tarkastaa tilauksen sisällön.
Maksutavat
Paytrail
Ennakkomaksu
Postitamme tuotteet kun maksusuoritus näkyy tilillämme. Emme toimita tuotteita postiennakolla. Maksusuoritukset osoitetaan tilille FI4739390034863894 Iidale.
Käsittelemme tilauksen kun maksu on suoritettu. Jos maksuna on tilisiirto ennakkomaksuna, pidämme varausta 5 arkipäivää jonka jälkeen tilaus raukeaa jos maksu on suorittamatta.
Toimitusaika
Postitamme tuotteita jokaisena arkipäivänä. Pankkiyhteyksistä riippuen siihen kuluu 1-3 arkipäivää laskun maksamisesta. Tilauksesta ommeltujen tuotteiden toimitusaika on n. viikko maksusuorituksen näkymisen jälkeen.
Poikkeavista toimitusajoista tiedotetaan Iidaleen sivujen “Ajankohtaista”-osassa.
Toimitustapa ja toimituskulut
Toimituskulut määräytyvät toimitettavan tuotteen painon sekä postin voimassa olevan hinnaston mukaan.
Vaihto- ja palautusehdot
Asiakkaalla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Palautusoikeus koskee vain käyttämättömiä ja myyntikelpoisia varasto tuotteita. Mittatilaustuotteilla palautusoikeutta ole.
Mikäli palautus jostain syystä on ajankohtainen, olethan yhteydessä meihin puhelimitse 0456509977 tai sähköpostillat.mi.kurjenmaa@gmail.com. Sovitaan tarkemmin palautuksesta ja saat ohjeet kuinka toimia.
Otathan yhteyttä välittömästi tuotteen saatuasi ja tarkastettuasi,sillä emme vastaanota palautuksia yli 20 vrk kuluttua toimituksesta. Kun palautus on hyväksytty, rahat palautetaan suoraan tilillesi palautuksen vastaanoton ja käsittelyn jälkeen.
Ongelmatilanteet kuljetuksessa sekä viallisten tuotteiden osalta
Mikäli tuote on kadonnut kuljetuksen aikana, vioittunut tai asiakkaalle on toimitettu väärä tuote, tulee asiakkaan ilmoittaa virheestä välittömästi osoitteeseen t.mi.kurjenmaa@gmail.com tai postitse
Katja Kurjenmaa
Rouvinperä 2
14770 ETELÄINEN
Myös ilmoitus virheellisestä toimituksesta tai viallisesta tuotteesta on tehtävä 14 päivän sisällä tuotteen vastaanottamisesta. Jos paketti on vioittunut postissa, on tuotteesta tehtävä välittömästi reklamaatio postiin. Emme valitettavasti voi ottaa vastuuta kuljetuksen aikana tapahtuneista virheistä.
Muuta
Pidätämme oikeuden muuttaa toimitusehtojamme. Asiakkaan on ennen tilaustaan tutustuttava kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin. Iidale käsittelee kaikki asiakastiedot täysin luottamuksellisesti.
Iidale myös sitoutuu olemaan luovuttamatta asiakastietoja kolmannelle osapuolelle.
Eläin allergisille tiedoksi : Samoissa tiloissa tuotteiden kanssa liikkuu kissoja sekä koiria. Ja valitettavasti emme pysty takaamaan, ettei näiden karvoja pääse luikahtamaan tilaukseen mukaan.